Siirry suoraan sisältöön
Cardano rahapolitiikka

Cardano (ADA)

Cardano (ADA) on yksi kiinnostavimmista tämän hetken kasvavista kryptovaluutoista, joka on ravistellut kryptomaailmaa pysyvästi. Cardano onkin jo nyt yksi suurimmista Bitcoinin ja Ethereumin kilpailijoista. Kyseessä on kryptoverkosto, jonka pohjalle pystyy muodostamaan uusia lohkoketjuja sekä hajautettuja sovelluksia. Cardanon toiminnan ymmärtäminen voi olla hieman haastavaa, joten tässä on kattava opas jokaiselle kryptosijoittamisesta kiinnostuneelle.

Ouroboros​

Mikä on Cardano (ADA)?

Ensinnäkin on ymmärrettävä, millainen kryptoalusta Cardano on. Kryptovaluutat voidaan jakaa pääasiassa kolmeen eri kategoriaan; kryptovaluuttoihin, kryptoalustoihin eli platformeihin sekä tokeneihin. Kryptovaluutat ovat omaan lohkoketjuun pohjautuvia digitaalisia valuuttoja, kryptoalustat taas kokonaisia verkostoja ja tokenit kryptoverkoston pohjalta luotuja lohkoketjuja.

Cardano on kryptoalusta, jolla on myös oma token nimeltään ADA. Usein tokeneita käytetään esimerkiksi sovelluksen sisäisesti, mutta osa niistä toimii myös sijoituskohteena. ADA on kryptotoken, joka on saanut nimen Ada Lovelacelta, joka oli maailman ensimmäinen tietokoneohjelmoija 1800-luvulla. Kun siis luulet sijoittavasi Cardanoon, sijoitat todellisuudessa ADA-tokeniin. Tällä hetkellä ADA-tokeneista suurin osa on kiinni aktiivisissa stake pooleissa, joita Cardanon verkostossa on tuhansia.

Cardanon kryptoverkosto hyödyntää uudenlaista teknologiaa nimeltään Ouroboros-protokolla. Se luotiin heti Cardanon perustamisen alussa ja tarkoituksena oli luoda ensimmäinen Proof-of-Stake algoritmiin perustuva turvallinen ja tutkittu alusta. Cardano on nimittäin siinä mielessä uniikki projekti, että sen luomisessa on ollut mukana useita ammattilaisia tavallisten pallontallaajien sijasta. Vuosien varrella verkosto on kehittynyt paljon monella eri tasolla käyttäjien palautteen ja uuden teknologian ansiosta.

image2

Mistä Cardano sai alkunsa?

Se, miksi Cardano on niin edistynyt ja moderni kryptoympäristö, saa vastauksen Cardanon alkuajoilta. Suurimmalla osalla kryptoprojekteista on tietty johtaja ja tässä projektissa avainhahmo on Charles Hotkinson. Hän on yllättävän nuori, vasta vuonna 1987 syntynyt matemaatikko. Hän tutustui kryptovaluuttojen maailmaan jo varhain ja kiinnostui niiden toiminnasta. Vuosina 2011–2013 hän opetteli esimerkiksi louhintaa ja kryptovaluuttojen teknologiaa.

Hotkinson pääsi laittamaan taitonsa likoon, kun hänet otettiin mukaan Ethereumin perustajatiimiin. Ethereum on Bitcoinin rinnalla tunnetuin ja menestynein kryptovaluutta maailmassa. Hotkinson kuitenkin erosi Ethereumin toiminnasta, jonka syystä eri lähteillä on eri mielipiteet. Joka tapauksessa tästä alkoi hänen oma voittokulkunsa ja vuonna 2015 hän perusti IOHK (Input Output Hong Kong) yhtiön yhteistyössä Jeremy Woodsin kanssa. Tästä muodostui tärkein osa Cardano-projektia, joka vastaakin verkoston kehittämisestä ja ylläpidosta.

Miksi Cardano (ADA) alun perin luotiin?

Hotkinson aloitti Cardano-projektin mielessään kaksi tavoitetta. Hän halusi tehdä kryptojen välittämisestä tehokkaampaa ja turvallisempaa. Siinä onkin onnistuttu varsin hyvin, sillä Cardano hyödyntää perinteisen kryptoverkoston ominaisuuksia yksinkertaisemmassa muodossa. Näin on helpompi seurata kryptoverkoston toimintaa ja varmistaa käyttäjien luotettavuus. Tavoitteena on ollut alusta alkaen luoda hajautettu kryptoalusta (DApp), joka mahdollistaa useampien eri omistuksien kirjanpidon sekä älysopimusten todentamisen.

Cardano on projekti, jonka luomisessa on pyritty etenemään hitaasti välttämällä yleisimpiä virheitä. Jokaisessa kehitysvaiheessa ominaisuuden toiminta ja hyödyt testataan huolellisesti. IOHK pitää huolta siitä, että verkoston luomisen yhteydessä työskentelee ainoastaan ammattimaisia tutkijoita ja akateemikkoja. Yhtiö onkin tehnyt paljon yhteistyötä alan ammattilaisten kanssa luodakseen täydellisen kryptoalustan uusia innovaatioita ja kryptosijoittamista varten.

Lisäksi Cardanon yhteydessä toimii EMURGO, jonka tehtävänä on houkutella verkostoon uusia yrityksiä tekemällä integraatioprosessin mahdollisimman yksinkertaiseksi.

Cardanon evoluutio

Ymmärtääkseen, miten Cardano (ADA) on yltänyt nykyiselle tasolleen, on ymmärrettävä verkoston evoluution vaiheet. Vaikka kehitys on ollut hidasta, on tulos ollut hyvää. Jokaisessa kehitysvaiheessa on onnistuttu luomaan jotakin uutta verkoston toimintaan. Yhteensä kehitysvaiheita on viisi; perustamisvaihe, hajauttamisvaihe, älysopimukset, skaalaus sekä hallinto.

Perustamisvaihe (Byron)

Byron oli hyvin jännittävä vaihe Cardanon luomisessa, sillä tästä kaikki sai alkunsa. Vuoden 2017 syyskuussa luotiin ensimmäinen versio Cardanon kryptoverkostosta, josta alkoi matka kohti parempiaa kryptomaailmaa. Alkuvaiheissa Cardanon alustalla pystyi ainoastaan ostamaan ja myymään ADA-tokeneita. Jo alkuvaiheissa verkosto toimi Ouroboros-protokollan pohjalla, joka teki tilinsiirroista turvallisempia.

Byron-kehitysvaiheessa luotiin myös ensimmäinen kryptolompakko nimeltään Daedalus. Tästä muodostui IOHK-yhtiön virallinen virtuaalinen lompakko, josta muodostui myös luonnollisesti myös kaikkein suosituin kryptolompakko. Daedalus mahdollistaa nopeammat tilinsiirrot ja lompakko on luotu mahdollisimman käyttäjäystävälliseksi. Perustamisvaiheesta alkoi siis Cardanon menestystarina.

Cardano (ADA)

Hajauttaminen (Shelley)

Vuoden 2020 heinäkuussa Cardanon kryptoverkkoa uudistettiin Shelley-päivityksellä, joka oli yksi tärkeimmistä kehitysvaiheista. Shelley-vaiheessa mukaan tuli steikkaus eli krypto staking, joka mahdollisti sijoittajille lisätuottojen ansaitsemisen. Krypto staking tarkoittaa yksinkertaisuudessaan sitä, että sijoittaja voi tallettaa krypto-omistuksensa staking-pooliin. Motivaationa talletuksille oli se, että sijoittaja saa talletuksistaan palkkioita jopa kuukausittain. Ominaisuutta voisi verrata esimerkiksi pankkien korkoihin, mutta erona on se, että mahdolliset tuotot ovat suurempia.

Uusi ominaisuus muutti käänteentekevästi Cardanon verkoston rakennetta. Kun oli kannattavampaa säilyttää ADA-tokeneita staking-pooleissa, suurin osa krypto-omistuksista siirtyi staking-poolien lohkoketjuihin.

Staking-poolien lisäksi Cardanon verkostoon luotiin mahdollisuus muodostaa omia tokeneita sekä NFT-sertifikaatteja. Erityisesti NFT-ominaisuuden luominen on tärkeä, sillä kyseessä on kasvava trendi kryptomaailmassa.

Ouroboros

Älysopimukset (Goguen)

Älysopimukset ovat olleet tärkeä ominaisuus kryptoalustoilla, sillä ne ovat tehneet tilinsiirroista turvallisempia. Goguen vaihe sai alkunsa päivityksestä syyskuussa 2021, jonka myötä aktivoitiin Cardanon älysopimukset. Älysopimuksia ei Cardanon verkossa tarvittu tokenien välittämiseen verkoston ainutlaatuisen teknologian ansiosta. Ne kuitenkin mahdollistivat hajautettujen sovellusten luomiseen, joka tekee Cardanosta kovan kilpailijan esimerkiksi Ethreumin rinnalla. Päivityksen myötä ADA-tokenistakin tuli harkittava sijoituskohde Bitcoinien ja Ether-tokenien lisäksi.

Skaalaus (Basho) ja hallinto (Voltaire)

Tällä hetkellä ollaan kehittämässä Cardanon skaalausta ja hallintoa, joiden on tarkoitus tulla valmiiksi vuosien 2022–24 kuluessa. Skaalaus tarkoittaa esimerkiksi sitä, miten hyvin Cardanon verkosto sopii yhteen muiden kryptoalustojen kanssa. Yleensä kryptoalustojen skaalausta pyritään parantamaan luomalla sivuketjuja, joiden avulla Cardano sopisi paremmin yhteen esimerkiksi Ethereumin kanssa.

Hallintovaiheessa Cardanon verkoston on tarkoitus olla jo täysin hajautettu. Tämän vaiheen yhteydessä on tarkoitus luoda Cardano Treasury ja suunnitella Cardanon tulevaa kehitystä yhteistyönä sijoittajien yhteisön kanssa.

Miksi ADA-tokeniin sijoitetaan?

ADA-token on kaikkein vaihdetuin kryptovaluutta Cardanon alustalla, mikä on luonnollista. Kyseessä on turvallisempi sijoituskohde kuin uudet kryptoalustan valuutat. Moni sijoittaa ADA-tokeniin ihan vain kokeilumielellä, sillä tunnetusti virtuaalivaluuttojen arvo heilahtelee valtavasti. Kryptovaluuttoihin kannattaakin laittaa mieluummin vain pieni osa sijoituksistaan, sillä rahojen menettämisen vaara on korkea.

Toisaalta itse Cardanon kryptoympäristö kiinnostaa monia, sillä kyseessä on ensimmäinen krypto staking -ominaisuutta hyödyntävä kryptoverkosto. Monien muiden kryptovaluuttojen tapauksessa lisää valuuttaa tuotetaan louhimalla ja tuotto perustuu valuutan kysyntään ja tarjontaan. Cardano on siis pyrkinyt tuomaan ADA-tokenin ja stake poolien avulla varmuutta virtuaalivaluuttojen volatiiliin luonteeseen.

Krypto staking ADA-tokeneilla

Suurin osa ADA-tokeneihin sijoittavista säilyttää krypto-omistuksiaan siis stake pooleissa. Kyseessä on kuin digitaalinen allas, joka toimii proof-of-stake algoritmilla. Taitavimmat luovat stake poolinsa itse, mutta kokemattomat luottavat mieluummin suosituimpiin muiden ylläpitämiin stake pooleihin. Näistä joutuu kyllä maksamaan lisämaksuja, mutta toisaalta tuotot ovat usein korkeampia kuin maksut.

Mitä enemmän ADA-tokeneita stake pooliin tallettaa, sitä enemmän tuottoa on mahdollisuutta saada. Tuotto ei tietenkään ole varmaa, mutta sijoittaja voi arvioida mahdollisia tuottoja palkkiolaskurien avulla. Toimiva laskuri luo hyvän yleisarvion siitä, millaisia tuottoja sijoittajat keskimäärin ovat saaneet tietyn stake poolin kautta.

Cardano termistö
Cardano ja sen ostaminen

Miten volatiili kryptovaluutta on kyseessä?

Vaikka ADA toimii Cardanon verkossa, jonka yksi tavoitteista on ollut tehdä valuuttojen kurssien heilunnoista tasaisempia. Kryptosijoittamisessa riskit ovat aina läsnä, eikä vastuullista rahankäyttöä pidä siis unohtaa. Jos ADA-tokeneihin sijoitetaan jossain kohtaa vähemmän, vaikuttaa se luonnollisesti tokenin kurssiin. On siis hyvin mahdollista, että sijoittaja menettää tehdyt sijoitukset hyvin lyhyessäkin ajassa.

ADA on kuitenkin vähemmän volatiili tällä hetkellä kuin monet muut uudet kryptomarkkinoille tulevat tokenit. Sijoittajien pitää olla myös varuillaan sen suhteen, mistä he ADA-tokeneita ostavat. Moni luottaa Cardanon omaan Daedalus-lompakkoon, jonka toimintaan voi luottaa. Valitettavasti Cardanonkin turvalliseksi väitetyssä verkossa liikkuu huijareita. Valitse siis sekä kryptolompakkosi että käyttämäsi stake pool erittäin huolellisesti. Sovellusten taustoihin ja arvioihin voi onneksi tutustua helposti Cardanon kautta.

Cardano (ADA) ravistaa kryptomaailmaa toden teolla

Cardanon kryptoverkosto on kehittynyt paljon viime vuosina ja uusia kiinnostavia innovaatioita on myös tulossa. Akateemikkojen ja ammattilaisten työ on tuottanut tulosta hitaasti, mutta varmasti. Tämä voikin luoda Cardanosta tulevaisuuden Ethereumin, joka luo uusia mahdollisuuksia sekä sijoittajille että yrityksille.

Cardanon stake poolit ovat tuoneet täysin uuden elementin kryptosijoittamiseen ja ominaisuus muistuttaa jopa hieman kryptopankkia. Jää siis vain arvuuteltavaksi, mitä Cardanon kehittäjillä on mielessään tulevaisuuden varalle. Kehityksen perusteella voidaan kuitenkin ennustaa, että hienoja innovaatioita on luvassa jatkossakin.